Oikeusministeri
Alberto Ruiz-Gallardón päätti vähentää kahdeksalla vuodella
kuljettajan tuomiota pari kuukautta sen jälkeen että Korkein Oikeus
kumosi
samantapaisen päätöksen.
Sixto Mario Arango Durango saa kahdeksan vuoden vankeustuomion armahduksen oikeuden päättämästä neljästätoista vuoden tuomiosta. Kuljettaja tuomittiin ”tapon yrityksestä”. Espanjan Korkein Tuomioistuin katsoi selväksi että kahden miehen päälleajo ei ollut onnettomuus, vaan tahallinen teko, sillä kuljettaja ajoi jopa kaksi kertaa uhrin päälle.
Hallitus myönsi
armahduksen viikkoja sen jälkeen kun
Korkein Oikeus kumosi
armahduksen toista
kamikaze--kuljettajaa vastaan.
Tämän edellisen armahduksen sai
kuljettaja oli ajanut vastansuuntaisesti
täyttä nopeutta väistämättä vastaan tulevia autoja. Tämä
aiheutti lopulta kolarin, jossa kuoli yksi vastaan tulleen auton
matkustajista. Kun kuoleman aiheuttanut kuljettaja oli istunut vasta
kymmenen kuukautta vankilassa, hallitus päätti 2012 armahtaa
kuljettajan. Kuitenkin, viime marraskuussa Korkein
Oikeus kumosi päätöksen, sillä
hallitus ei ollut perustellut armahdusta mitenkään. Tapaus oli myös
poleeminen, sillä tuomitun kuskin armahduspyynnön toimitti
lakiasiaintoimisto,
jossa ovat töissä sekä yksi Oikeusministerin
pojista että hallituspuolue PP:n yhden
kansanedustajan veli, joka toimi itse tuomitun kuljettajan
asianajajana. Tästä johtuen heräsi epäilys että tämä olisi
saattanut olla
syy hallituksen päätökseen.
Uutineen perustuu seuraaviin espanjalaisiin artikkeleihin:
http://www.publico.es/492990/el-gobierno-indulta-ahora-a-un-conductor-que-atropello-adrede-a-dos-peatones
ja
http://redaccion-publico.mediapro.local/sherpa_publico